25.5.2010

Alkuvuoden tapahtumia

Aikaa onkin jo kulunut paljon edellisestä kirjoituksesta eli nyt pikakatsaus menneisiin tapahtumiin :)

Ina sai kaverin kylään uutena vuotena, kun serkkuni Ida tuli muutamaksi päiväksi kylään Penni-pemun kanssa. Ina olisi niiin kovasti halunnut leikkiä, mutta valitettavasti Penni ei ollut samaa mieltä. 
Tässä kuva tyttöjen aikaisemmista leikeistä.


Huhtikuussa aloitimme tämän vuoden mätsärikauden ja Ina oli hienosti pienten sinisten kolmas erittäin tuulisessa ja kylmässä säässä.

24.4.2010 olimme Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä, jonne oli ilmoitettu 23 basenjia Outi Piisi-Putan arvosteltavaksi. Ina esiintyi erittäin hienosti tuloksenaan VAK ERI2 ja sai erittäin hyvän arvostelun. Lisäksi Ina pääsi PN-kehässä kuuden parhaan joukkoon. Sternhimmels-kasvattajaryhmä oli jälleen ROP ja isossa kehässä selvisimme kuuden parhaan joukkoon. 
Inan arvostelu: "Erinomaiset mittasuhteet omaava narttu, hyvin rakentunut pää, kaunis ilme, hyvät rypyt, hyvä kaula, toivoisin paremmin kulmautuneen olkavarren, hieman pehmeät välikämmenet, hyvä runko, ok takaosa, liikkuu yhdensuuntaisesti ja hyvällä askelpituudella, käyttäytyy hyvin."



Olin toivonut, että Ina olisi aloittanut juoksunsa alkuvuodesta, jolloin meillä ei ollut mitään koiratapahtumia, mutta Ina päätti aloittaa juoksunsa vasta Lahden näyttelyn jälkeen. Juoksut ajoittuivat siis juuri mätsäriruuhkaan ja meiltä jäi n. 7 mätsäriä väliin. Juoksut loppuivat onneksi ennen Haminan kansainvälistä koiranäyttelyä ja lähellä järjestettäviä agility-kisoja, Santalahden suhinoita. Ehdimme myös käydä ennen Haminan näyttelyä mätsärissä Porvoossa ja Ina oli siellä matalien PUN2 :)

Haminan näyttelyyn oli ilmoitettu 9 basenjia ja 2 tuomarimuutoksen jälkeen basenjit arvosteli lopulta Jakkel Tamas Unkarista. Ina käyttäytyi pöydällä uskomattoman hyvin ja jopa heilutti häntää(!) tuomarille. Aikaisemmin Ina on pelännyt tuomareita, etenkin miespuolisia, joten on tapahtunut suurta edistystä. Inan tulos näyttelystä oli VAK ERI4, PN4. Lisäksi esitin ROP-kehässä ihanan Ninnin(Sternhimmels Jardin De Fleurs) ROPiksi. Voi että Minni oli helppo esitettävä kun vertaa Inaan! Myöhemmin Ninni oli vielä RYP3.
Inan arvostelu: "Nice head. Expre could be slightly better. Good neck and shoulders. Straight upper arm. Good substance. Well angulated ?? legs. I would prefer better topline."

Samana viikonloppuna järjestettiin myös agility-kisat, Santalahden suhinat, vain 20 minuutin kävelymatkan päässä meiltä. Vihdoinkin pääsin seuraamaan kisoja Inan kanssa ja olimme siellä perjantaina ja sunnuntaina. Viimevuonna olin siellä yksin, kun Ina täytyi jättää juoksujen takia kotiin.

3 kommenttia:

  1. Teillä on mennyt näyttelyiden puolesta ihan kivasti siis. Oletteko paljonkin tulossa kehiin tänä vuonna? Vai saitko kipinän vain händläykseen? ;-)

    Ajattelin saada itsestäni irti jopa muutaman pentuluokan tänä vuonna, ainakin Lakun kanssa. Inahan on sen tätipuoli.

    VastaaPoista
  2. Eiköhän nuo näyttelyt ala vähenemään verrattuna siihen, mitä aikasempina vuosina on kierrelty. Ina on niin kova keräämään viimisiä sijoja ja näyttelyt vaan kallistuu ;) Lähinäyttelyissä käydään eli ainakin 5 näyttelyä/vuosi, kun kehistä ei voi pysyä poissa. ;)

    Onnea teille pentukehiin! :D

    VastaaPoista